tiistai 9. toukokuuta 2017

uus viikko uudet kujeet

Viikko alkoi huomattavasti kiireisimmissä merkeissä kun edellinen. Meillä oli aamusta asti paljon asiakkaita. Minä tein maanantaina 8.5 naisten pesun ja perusföönauksen, miehelle "allover" leikkauksen eli kaikki koneella pois, autoin Tuulaa tyvivärissä ja toisen naisten pesun ja kuivatuksen pitkään hiukseen.


Tänään 9.5 oli taas paljon asiakkaita. Tein aamulla miesten perusleikkauksen, joka jätettiin vähän pidemmäksi.  Hänellä oli hyvin paksu hius, jota oli jopa hiukan hankala käsitellä ja saada tasainen lopputulos. Hän oli kuitenkin tyytyväinen. Siistin lopuksi myös hänen kulmakarvojaan.



 Toisena työnä tein hentohiuksiselle naiselle erikoishoidon, jotta hiuksesta saataisiin vahvemman ja terveemmän näköinen. Työ tehtiin schwarzkopfin tuotteilla. Aluksi hiukseen levitettiin tehohoitoaine, johon sekoitettiin seerumin tyylinen aine. Seosta pidettiin hiuksessa 12 minuuttia,jonka aikana tehtiin hieronta. Tämän jälkeen hius pestiin shampoolla ja tarvittaessa lisättäisiin vielä jätettävä hoitoaine mutta tässä tapauksessa sitä ei tarvittu. Lopputulos oli mielestäni onnistunut ja hoidon teho oli selkeästi nähtävissä. Leikkasin hieman myös asiakkaan hiuksia.



  

Kolmantena asiakkaana minulla oli haastava lasten hiustenleikkuu. Poika oli vasta 10 kuukauden ikäinen, joten hän ei vanhempienkaan sylissä pysynyt millään aloillaan. Oli hyvin vaikeaa saada leikattua joka paikasta ja tasaisesti tästä syystä. Jätin siis jonkin verran pituutta mutta korvan sain näkyviin. Leikkasin myös saksityönä takaosaa ja sivuja muotoilusaksilla, jotta se ei olisi niin vaarallista. Lapsi heilui jatkuvasti. Vanhemmat olivat kuitenkin tyytyväisiä lopputulokseen.

Ekat omat asiakkaat on siis nyt tehty ja rohkeus kasvanut matkan varrella!
Hyvää viikkoa kaikille, see you soon! :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti